#retkihaaste: retki lähimetsään

Kävimme huhtikuun alussa pienellä happihyppelyllä lähimetsässä, jota kutsutaan tuttavallisesti Mullin metsäksi. Lähestyvän pääsiäisen tunnelmissa siellä kukki paju kauniisti. 
Retkipäivä sattui olemaan varsinainen kunnallisvaalipäivä, joka nyt pidettiin huhtikuussa syksyn sijaan. Mullin metsän kallioilta pääsi hyvin mukaan tunnelmaan, sillä Turku ja sen merkittävimmät maamerkit näkyvät kyseisiltä kallioilta. Voit nähdä sieltä TYKSin, YO-kylän tornitalon, Tuomiokirkon tapulin ja monta muuta tuttua kohdetta. 
Vaikka Mullin metsä on suht pieni, on siellä paljon katsottavaa ja ihmeteltävää. Hauskoja kiviröykkiöitä, haljenneita kallioita, vesiaiheita, varpuja, kasvillisuutta. 



 
Se on kyllä jännä, miten tässä kivassa ja kauniissa lähimetsässä tulee käytyä niin harvoin. Useinhan taitaa kyllä olla niin, että sitä ei osaa arvostaa riittävästi kaikkea lähellä olevaa tuttua ja turvallista, vaikka pitäisi. Miten hienoa onkaan, että meillä on tällaisia virkistäviä keitaita keskellä kaupunkia meitä asukkaita varten.
Kastussa sijaitsevan päiväkoti Ketunpesän aikuiset ja lapset ovat rakentaneet kivan sillan ojan yli metsään. Pääsiäisen kunniaksi se oli koristeltu pajunkissoin. Päiväkodin johtaja on kertonut, että sillan lähistölle on istutettu myös sipulikukkia lasten kanssa, mitä voi käydä ihastelemassa myöhemmin keväällä.
Ikävä kyllä silta on jo ehtinyt kokea ilkivaltaa. Toivottavasti se saa jatkossa olla rauhassa, sillä silta ilahduttaa monia alueen asukkaita. Ketunpesäläisille suuri kiitos, että ovat keksineet nikkaroida näin hienon sillan meidän kaikkien käyttöön. Tietenkin he käyttävät sitä itsekin ulkoillessaan kyseisessä metsässä, mikä on upeaa. Lapsille tekee kyllä hyvää päästä metsään seikkailemaan, tutkimaan ja mielikuvitusta käyttämään. Siellä on meidänkin perheen lapset pienenä ja vähän isompanakin seikkailleet.
Kotimatkalla löysimme skillan alkuja. Miten jännittävää ja innostavaa se onkaan, kun luonto herää jälleen talvihorroksesta.

#retkihaaste no 1: retki lähimetsään.

Kommentit