Retkihaaste: yksin etelän erämaassa

 Maanantai. Vaikka olisi vapaapäivä, voi olo olla hyvinkin maanantainen. Tulee kärhämää pienistä asioista heti aamutuimaan miehen kanssa ja kaikki ärsyttää. Mitä muutakaan silloin kannattaa tehdä, kuin pakata päiväreppu ja suunnata kohti lähintä metsää.
No, en valinnut lähintä, mutta metsän, jonne olen pitkään suunnitellut meneväni. Kuhankuonon. Kurjenrahkan. Olin viimeksi käynyt täällä reilu 20 vuotta sitten, nuorena aikuisena.
Kuhankuono ja Kurjenrahka ovat olleet minulle aikamoinen mysteeri pitkään. Olen yrittänyt löytää inspiraatiota netistä, innostavia kuvia. En ole onnistunut. Ehkä nuoruuden muistoni ovat olleet liian voimakkaita ja tuonut hieman karsastavan tunteen paikkaa kohtaan. 
 Onneksi satuin lukemaan mielenkiintoisen artikkelin paikasta paikallislehdestä. Siinä kerrottiin Savojärvenkierroksen nousseen alueen suosikiksi ulkoilijoiden parissa. Reitti on helppokulkuinen, hyvinmerkitty, kiertolenkki ja sen kiertämiseen menee vain noin parisen tuntia.
 Kuhankuonon ja Kurjenrahkan olemassa olo on ollut minulle jotenkin sekava. En ole oikein ymmärtänyt, mistä toinen alkaa ja mihin toinen päättyy. Myös reitistöt ovat hämmentäneet. Savojärven lenkki on kuitenkin aivan loistava valinta ottaa härkää sarvista ja päästä tutustumaan alueeseen.

Ja miten upea paikka se onkaan! Miksi kukaan ei ollut kertonut minulle aiemmin, että sinne kannattaa ehdottomasti mennä. Se luonto on vain niin upea siellä. Jopa harmaana maanantaina.
 Jätin auton Kurjenpesän parkkipaikalle ja lähdin kävelemään opasteiden mukaisesti. Ensimmäisenä saavuin Kuhankuonolle. Seitsemän kunnan rajapyykille. Kiven kiertämällä voit siis piipahtaa useassa kunnassa peräperään. 
 Vaikka aurinko ei valaissut retkeäni, tarjoili luonto värien ilotulitusta aina punaisesta keltaiseen.
 Järven eteläpuoli on enemmän suolla kulkevaa pitkospuureittiä. Välillä kuljetaan aukioilla, välillä varvukoissa ja koivikoissa. Alkumatkasta mietin useaan otteeseen, onko Savojärveä edes olemassa, vai onko se joku umpeenkasvanut kosteikko.


 Lenkin puolivälissä on toinen pysähdyspiste, Rantapiha. Rantapihan ja Kurjenpesän välillä on molemmin puolin noin 3 kilometriä eli molemmat ovat juuri sopivasti lenkin puolivälissä.
 Koska olin liikkeellä yksinäni, oli tehtäväni sekä sytyttää että sammuttaa nuotio. Melko haastellista molemmat, sanoisin. Retken kohokohtahan on aina syödä kylmiä, hiiltyneitä eväitä.. Ehkä jossain vaiheessa paneudun retkikokkaamisen saloihin.

Tämän retken innoittamana kyselin fb:ssa tuttavilta vinkkejä hyvänmakuiseen pikakahvijauheeseen. Högsåraanhan raahasin mukana pressopannun, mikä oli ehkä luksusta, mutta myös aikamoista liioittelua. Ei ole mitään järkeä kantaa mitään ylimääräistä mukana retkellä. Vain kokemusten myötä oppii, mitä oikeasti tarvitsee ja mitä ei.
 Rantapihalla mänty kaartui kauniisti meren ylle.
 Joki suolla.
 Lenkkipolun pohjoispuolella on runsaasti taukopaikkoja, joita voi käyttää myös maisemien ja eläinten tarkkailemiseen.
Itsehän en nähnyt kuin joutsenia tällä reissulla. Muutama joutsen ui järvellä. Kotimatkalla näin joutsenien lentävän ja hengailevan läheisellä sänkipellolla. Harmitti, etten osannut painaa jarrua ja jäädä katselemaan niitä pidemmäksi aikaa.
Suomalainen viidakko käsitteenä kuulostaa ihan Tove Janssonin tekstiltä muumilaaksosta. 
 Heijastus. Soiden mustat silmäkkeet kiehtovat minua. Niiden kirkkaat vedet, pinnan tyyneys ja niistä heijastuvat kuvajaiset. Muistan kuvanneeni näitä jo Teijolla. Siellä ne olivat vain isompia.
 Varvut punertavat suolla. Muutamia marjoja sain napsattua suuhuni, lähinnä puolukkaa ja mustikkaa. Lakkaa ja karpaloita olisi ollut hieno löytää.
 Savojärven pohjoispuolella reitti kulkee ihan järven rannan tuntumassa ja reitiltä avautuu lähes koko matkan näkymä järvelle. Toisella puolella kulkee upea ja vaihteleva suomaisema, toisella puolella järvi.
 Retkipäivä oli tuulinen ja järveltä tulevat aallot hakkasivat rantavalliin tuottaen erilaisia ääniä. Rantapihan puolella äänimaailmaa hallitsi luonto, lähinnä tuulen ujellus ja aaltojen pauhu. Kurjenpesän puolella läheisten väylien liikennemelu otti liiaksi valtaa täydeltä rentoutumiselta.

 Polkuja, keloja, kippuraisia mäntyjä. Osa männyistä tuo mieleen Japanin kaikessa minimaalisuudessaan ja kauneudessaan.
 Naavatuppura. Mieleen tulvii tutut lastenrunot.
 Retkiopasteet Savojärvellä olivat tosiaan aivan loistavat. Siniset pallerot tarkoittavat, että saavut aikanaan samaan pisteeseen, mistä lähdit. Tarkastelin hieman lähempää kyseistä opastetta ja minua alkoi naurattaa: etelän erämaa. No siltä kyllä totisesti tuntui, kun yksin paineli karuilla suoaukioilla. Mieleen muistui myös tuttavat pohjoisesta, jotka aina vitsailevat etelän vetelistä. Täällä me etelän vetälät painellaan omilla erämailla. Ehkä joskus vielä uskaltaudun ihan aitoon pohjoisen erämaahan. Sinne, minne liikenteen melu ei kuulu eikä puhelimen kenttä toimi.
Sekä Kurjenpesällä että Rantapihalla oli hyvät, toimivat taukopaikat tulisijoineen ja puuvarastoineen. Huussissa käydessäni tajusin, että taskulamppu on syytä ottaa mukaan syysretkille. Siellä kopissa oli meinaan yllättävän pimeää. Tämä viehättävä rakennus on yksi Kurjenpesän taukopaikalla olevista rakennuksista, missä myös metsähallituksella on toimintaa käsittääkseni.

#Retkihaaste: retki luontokohteeseen, jonka teet yksin.

Kommentit